The Break Up

Elokuvat · Stara.fi

Jennifer Anistonin ja Vince Vaughnin odotettu yhteiselokuva saapuu viimein valkokankaalle. Romanttinen komedia luotaa parisuhteen ongelmia varsinkin itsekkäiden ja patalaiskojen miesten osalta.

Elokuvassa Gary (Vince Vaughn) isännöi suosittuja kiertoajeluja Chicagossa. Hänen mielestään työ vaatii kuitenkin niin paljon, ettei hänen tarvitse tehdä mitään muiden kanssaihmisten eteen, vaan keskittyy nauttimaan heidän raadantansa tuloksista. Erityisesti tyttöystävä Brooke (Jennifer Aniston) tekee kaikkensa, mutta kiitosta ei heru koskaan.

Lopulta Brooke saa tarpeekseen vätys-miehensä norkoilusta ja alituisesta selittelystä ja ilmoittaa päättävänsä suhteen. Siitä alkaa pitkä ja vaivalloinen matka kohti parisuhteen ydintä. Kaikki keinot ovat sallittuja, kun suhteen toista osapuolta pitää loukata, vaikka sitä ei pohjimmiltaan edes haluaisi. Rakkaus on sotaa, ja kun pari yhä asuu samassa asunnossa, se on asemasotaa.

Lopulta molemmille selviää totuus heidän tunteistaan, mutta lopputulos ei välttämättä ole odotettu. Elokuva osaa olla välillä hersyvän hauska, mutta myös äärimmäisen vakava. Lisäväriä kokemukseen tuo se, että Aniston ja Vaughn alkoivat seurustella leffan kuvauksissa.

Elokuva pitäisi olla pakollinen kaikille parisuhteessa oleville miehille.

Genre: Romanttinen komedia (K7)



Ohjaaja: Peyton Reed



Pääosissa: Vince Vaughn, Jennifer Aniston, Joey Lauren Adams, Ann-Margret, Jason Bateman, Jon Favreau, Judy Davis



Kesto: 1h 48min



Ensi-ilta: 4.8.2006

Pisteet 4/5