Kevin Federline CSI-sarjaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britney Spearsin aviomiehenä tutuksi tullut taustatanssija Kevin Federline takoo kun rauta on kuumaa. Hän ei ole lannistunut artistiuransa murskakritiikistä , ja aikoo seuraavaksi kokeilla siipiään televisiossa. Federline on kutsuttu vierailemaan suosittuun CSI-sarjaan.

28-vuotias Kevin on tosin nähty jo hänen ja vaimonsa yhteisessä realitysarjassa, mutta siinä kummankaan ei tarvinnyt juurikaan näytellä. Kevinin osuus CSI-jaksossa kuvataan ensi torstaina Los Angelesissa. Kevin näyttelee sarjassa ylimielistä teiniä, joka häiritsee tutkijoiden työtä.

– Tämä on ensimmäinen kerta kun minulla on puherooli. He soittivat minulle kesken Teen Choice Awardsin harjoituksien ja olin laskea alleni! Olin äärimmäisen innoissani, koska CSI on ainoa ohjelma, jota todella seuraan, Kevin kertoi People-lehdelle.

Kyseinen CSI-sarjan jakso nähdään Yhdysvalloissa lokakuussa.

Kevin Federline ei ole ainoa CSI-sarjassa vieraileva julkkis. Eilen ohjelman tuottajat ilmoittivat, että myös laulaja John Mayer tulee vierailemaan eräässä jaksossa. Hän esittää cameo-roolissa itseään.