Idols-Jani hakattiin keikan jälkeen

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Idols-kisasta tuttu laulaja Jani Wickholm pahoinpideltiin perjantaina Raahessa. Paikallisessa ravintolassa esiintymässä ollut poppari meni keikan jälkeen rauhoittelemaan tappelua ravintolan edustalle, ja joutui lopulta itse pahoinpidellyksi.

Artistin itsensä mukaan hän sai ainakin neljä nyrkiniskua päälaelle, vasempaan ohimoon, oikeaan silmään ja aataminomenan viereen.

Pahoinpitelyn aikaan Wickholm oli poistumassa ravintolasta yhdessä kiertuehenkilökuntaan kuuluvan miehen kanssa. Myös hänet pahoinpideltiin. Yhtyeen kitaristin tulo paikalle keskeytti pahoinpitelyt.

– Toinen puoli naamasta on turvonnut kuin pallokalalla. Korvat ovat lukossa. Niitä ei oikein saa puhallettua auki, kun silmämunat tuntuvat pullistuvan ulos päästä, Wikholm kertoo Ilta-Sanomissa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.