Casino Royale

Elokuvat · Stara.fi

Kauan odotettu ja etukäteen paljon parjattu James Bond -leffa Casino Royale heittää arvostelijoille jauhot suuhun sekunneissa. Leffassa ja sen uudessa päätähdessä Daniel Craigissa on yksinkertaisesti Munaa. Elokuva iskee heti alussa liikkuvat taakse nauliten katsojan tiiviisti penkkiinsä. Katsoja ehtii vauhdin hurmassa tuskin edes hengittää.

Ensimmäiseen Bond-romaaniin perustuva elokuva palaa hahmon juurille ja kertoo kuinka Bondista tuli Bond. Tarina on päivitetty hyvin, ja esimerkiksi osakewarranttien sisällyttäminen juoneen on hyvä ja ajankohtainen ratkaisu. Myös nykyinen trendipeli pokeri on erittäin tärkeässä osassa leffan tarinaa. Pelinä on Hold ´Em.

Elokuvassa nähdään aiempaa enemmän ihmissuhdeosastoa, kun Bond rakastuu ensimmäisen kerran. Jos jotain voisi kritisoida niin rakkausdiibadaaban määrää, mutta sekin osoittautuu lopulta perustelluksi ratkaisuksi. Bond on odottamatta laajentanut drinkkirepertuaariaan Dry Martinin ulkopuolelle, mutta autopuolella agentin alla vilahtaa vanha kunnon Aston Martin.

Mikä tärkeintä, Daniel Craig ylittää hurjimmatkin odotukset James Bondina. Hänen karismansa on jopa Sean Conneryn veroinen, ja se on paljon se. Tämä elokuva on suorastaan pakko nähdä.

Ohjaus: Martin Campbell



Pääosissa: Daniel Craig, Judi Dench, Mads Mikkelsen, Eva Green, Caterina Murino



Kesto: 147min.



Ensi-ilta: 24.11.2006

Pisteet 5/5