Puff Daddyn uudesta nimestä kiistaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-tähti Sean Combs on urallaan tunnettu muiden muassa artistinimillä Puff Daddy, Puffy, P.Diddy ja nykyisin hän käyttää nimeä Diddy. Britanniassa Richard Dearlove -niminen artisti on kuitenkin käyttänyt Diddy -nimeä jo vuodesta 1992 saakka.

Ensimmäinen Diddy suivaantui, kun jenkkiräppäri alkoi vuonna 2005 käyttää samaa nimeä, ja vaati Combsia lopettamaan nimen oikeudettoman käytön Britanniassa. Lopulta asia saatiin sovittua lakituvan ulkopuolella syyskuussa. Puff Daddy maksoi Dearlovelle korvauksena 15.000 euroa ja lupasi käyttää jatkossa Britanniassa vain P.Diddy -nimeä.

Kiista on kuitenkin jatkunut, koska Dearloven mukaan Diddy käyttää yhä nimeään Britanniassa. Esimerkiksi Jenkki-Diddyn MySpace -sivulle voi yhä päästä myös saarivaltiosta käsin.

– Voimme olla hieman kovia hänelle, mutta se on vain epäonnekasta. Niin makaa kuin petaa, juristi Iain Purvis kertoi The Sun -lehdelle.