Brittipoppari Robbie Williams on päässyt pois vieroitushoidosta, jonne hän kirjautui taannoin sisään 33-vuotispäivänään. Supertähti vietti kolme viikkoa Arizonassa sijaitsevalla klinikalla, jossa häntä hoidettiin lääkeriippuvuudesta.
Poptähden tiedottaja vahvisti Robbien ”vapautumisen” ja kertoi samalla, että Williams jatkaa hoito-ohjelmaansa Los Angelesissa. Robbien kuntoutumista vahtivat muiden muassa hänen äitinsä Jan ja varta vasten Yhdysvaltoihin lennätetty hoito-ohjaajansa.
Kyseessä ei ollut Robbien ensimmäinen vieroitushoitokeikka, sillä häntä on aiemminkin hoidettu erinäisten riippuvuuksien takia. Robbien erottua Take That -poikabändistä häntä hoidettiin esimerkiksi alkoholi- ja huumeriippuvuuksien takia.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Robbie Williams tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.