Nerokas ulkomainos pysäyttää – vain lapset näkevät tämän

Viihdeuutiset Toimittaja:

Kaltoinkohdeltujen lasten auttaminen on usein haasteellista, erityisesti mikäli he elävät yhä riistäjänsä kanssa. Nyt Espanjassa on kehitetty nerokas ajatus tilanteisiin, joissa näin on, sillä pahoinpidellyille lapsille suunatun mainoksen näkevät vain lapset.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Aikuiset näkevät samaan aikaan saman mainoksen, mutta eri version kuin esimerkiksi kymmenvuotiaat lapset. Tämä perustuu siihen, että lyhyemmät lapset katsovat kuvaa eri kulmasta ja siten heille esitetään osittain toinen kuva kuin pidemmille ihmisille. Oheisella videolla esitetään havainnollisesti miten tällainen kampanja on onnistuttu tekemään.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.