Ne tamperelaiset, jotka eivät suunnanneet juhannuksena mökeille ja maalle, saivat nauttia festivaalitunnelmasta ensimmäistä kertaa järjestetyillä Valtteri-festivaaleilla. Stara oli paikalla fiilistelemässä tunnelmaa perjantaina.
Juhannusaattona laiteille kapusivat muun muassa Eva & Manu, The Skints ja 22 Pistepirkko with Super Horns. Päivän letkeimmästä esityksestä vastasi Scandinavian Music Group, joka esitti paikan päällä uusimman Balladi 1 -singlensä. Muutoin herkän kesäisellä musiikillaan viihdyttänyt kokoonpano innosti kansaa tutuilla hiteillään, kuten kaunis Marjaana ja Näin minä vihellän matkallani.
Valtteri Festival keräsi kolmen päivän aikana yhteensä 3.500 kävijää. Ohjelmistossa kuultiin britti-DJ Andy Smithiä, Tuomari Nurmion Dumari & Spuget -kokoonpanoa ja Death Hawks -yhtyettä. Tapahtuma saanee jatkoa, sillä se tullaan järjestämään uudelleen juhannuksena 2014.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Eva & Manu tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.