Yksi Suomen kaikkien aikojen rakastetuimmista kirjailijoista, Kalle Päätalo, saa lukuisten yritysten ja projektien jälkeen viimein oman elokuvansa.
Päätalo kertoo kirvesmiehen ja rakennusmestarin vaiheista ennen hänen ensimmäisen kirjansa julkaisua, eli valottaa Kalle Päätalon taustoja ja mielenmaisemia siltä ajalta, kun legenda kävi vielä kamppailua unelmansa toteuttamisen ja työnteon välillä.
Kirjailijaksi kasvaminen ei ollut helppoa. Liikaa raskasta työtä, liian vähän rakkautta avioliitossa ja liian vähän itseluottamusta estivät Päätaloa toteuttamasta elämänikäistä haavettaan tulla kirjailijaksi. Ihmissuhteiden muutosten myötä unelman toteuttaminen alkaa viimein olla mahdollista, mutta vielä pitäisi saada kustantamot kiinnostumaan.
Elokuva on mielenkiintoinen kuvaus tärkeästä miehestä. 1950-luvun kansallisromantiikkaan nojautuva kuvakerronta on näyttävää, ja tuon ajan arkistofilmit on saatu sopimaan hyvin tarinaan. Myös alkuperäisillä paikoilla Taivalkoskella kuvatut kohtaukset säväyttävät. Leffan alussa henkilöhahmojen esittely jää hieman vajavaiseksi.
Elokuvan casting on onnistunut hienosti. Kai Lehtinen Päätalona on välillä tosin epäluonnollisen kärsivä ja elämäniloton. Nina Jääskeläinen ja Susanna Anteroinen tekevät onnistuneet roolit Päätalon vaimoina, ja Antti Virmavirta toimii sivuosassaan hyvin. Kokonaisuutena elokuva on leppoisaa ajanvietettä ja samalla se sivistää merkittävän kirjailijan vaiheista.
Genre: Draama
Ohjaus: Hannu Kahakorpi
Pääosissa: Kai Lehtinen, Susanna Anteroinen, Nina Jääskeläinen, Pirjo Leppänen, Kari Hietalahti, Antti Virmavirta
Ensi-ilta: 26.9.2008
Kesto: 1:49
Pisteet 3/5