Intialaiskokki jäi kiinni – pitopalvelu tarjosi asiakkaille koiranruokaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Joissain etnisissä ruoissa on niin vahvat mausteet ja voimakkaat kastikkeet, että kastikkeessa oleva liha voisi olla lähes mitä tahansa, ja ruoka olisi silti hyvää. Eräs intialaisen pitopalvelun kokki vei kuitenkin tämän ajatuksen äärimmilleen ostaessaan yhtä toimeksiantoa varten lihoja koiranruokatoimittajalta.

37-vuotias kokki ja intialaista ruokaa tarjoavan Royal Food -nimisen pitopalvelun omistaja Royly Da Silva jäi kiinni ostaessaan koirien muonaksi tarkoitettua lihaa toimeksiantoaan varten.

Pitopalvelu joutui tuhoamaan noin 500 kiloa ruokaa Swindon Borough Council -valvojatahon määräyksestä, kun tarkastajat olivat nähneet Da Silvan ostamassa epämääräistä lihaa merkkaamattomissa pusseissa, jotka oli nostettu likaisesta ja jäähdyttämättömästä autosta.

Valvojat olivat alunperin tutkineet koiranruokatoimittajaa, mutta heidän katseensa olikin siirtynyt toimittajasta kokkiin huomatessaan, että mies osti suuren määrän epämääräistä koirille tarkoitettua lihaa. Da Silva myönsi oikeudessa jälkeenpäin, että hänen pitopalvelunsa lihat tulivat koiranruokatoimittajalta.

Da Silvan kylmäkaapista oli löytynyt säilöttyä verta, koiranruokaa ja erilaisia valmiiksi tehtyjä pateita, makkaroita ja muita ruokia, jotka olivat ilmeisesti menossa Lontoossa järjestettävään grillijuhlaan, johon oli odotettavissa noin 15.000 vierasta. Kaikkien ruokien valmistuksessa olleiden aineiden alkuperän ja hygienisyyden epäselvyyden vuoksi Da Silvan tuli tuhota kaikki varastonsa.