Laulaja Michael Jacksonin muiston kunniaksi on nyt kehitetty myös hänen nimeään kantava parfyymi. Kyseinen parfyymi ei olekaan mikään mikä tahansa tuoksu, sillä se on valmistettu edesmenneen laulajan hiuksesta saadusta DNA:sta.
Parfyymin on valmistanut My DNA -niminen yhtiö, joka väittää pystyvänsä luomaan ja pullottamaan ihmisen DNA:sta irrotettuja tuoksuja. Yhtiön edustaja kertoo Michael Jackson -tuoksun tuoksuvan nimenomaan Michael Jacksonilta itseltään.
Samainen yhtiö myy myös niin ikään edesmenneiden Elvis Presleyn, Marilyn Monroen sekä Napoleon Bonaparten geeneistä valmistettuja tuoksuja. Myös elävien kirjoissa oleva Hollywood-näyttelijä Samuel L Jackson on pyytänyt omaa DNA-parfyymiaan valmistettavaksi, The Sun -lehti uutisoi.
Kyseisiä parfyymeja valmistava firma saa raaka-aineensa – eli hiukset – John Reznikoff -nimiseltä julkkisten hiuksia keräilevältä mieheltä. Kyseiseltä kaverilta löytyi myös popin kuninkaan hiuksia, joista erikoinen parfyymi on onnistuttu valmistaa
Kommentoi ja keskustele
Uusimmat artikkelit
Tässä ovat todelliset Angry Birdsit – katso hulvaton kuvasarja
Suomalainen pelisensaatio Angry Birds on niittänyt menestystä ympäri maailmaa ja ollut kirkkaasti kuluneen talven suosituin peli maailmassa. Taannoin peliyhtiö ilmoitti hittipelin nousseen maailman ladatuimmaksi peliksi. Lisäksi “vihaisista linnuista” on jo kehitelty esimerkiksi leluja ja tulossa on myös teemapuisto.
» Lue lisää
Järjetön kielto miesopiskelijoille: Ette saa pukeutua naisiksi!
Opiskelijaelämä on tunnetusti railakasta puuhaa ja omia rajojaan voi kokeilla vapaasti. Britanniassa Exeterin yliopistossa nuorten miesten itseilmaisua on ryhdytty rajoittamaan siten, etteivät he enää saa pukeutua naisten vaatteisiin.
» Lue lisää
Hui, koiran karmaiseva varjo tallentui valokuvaan
Verkossa julkaistaan päivittäin valtavia määriä lemmikkeihin liittyviä videoita ja kuvia, joista aika ajoin löytyy nettihitiksi nousevia tapauksia. Esimerkiksi verkossa nauratti taannoin erään “ninjakissan” hulvaton video, jossa kissa vaanii kuvaajaa mystisin liikkein.
» Lue lisää
Nuori suomalaisnäyttelijä: “Kortsu roikkui viisi tuntia”
Kotimainen komediaelokuva Kulman pojat päätyy ensi perjantaina viimein valkokankaalla. Stara tapasi tänään elokuvan tähdet, jotka kertoivat komedian tekemisestä ja paljastivat parhaita muistojaan kuvauksista.
» Lue lisää
17-vuotias teinivaimo ahtoi rintansa minitoppiin – katso kuvat
Viihdemaailmassa on viime aikoina äimistelty avioliittoa, jossa 51-vuotias näyttelijä Doug Hutchinson asteli alttarille 17-vuotiaan Courtney Stoddenin kanssa. Teinivaimo onkin sittemmin ottanut kaiken irti saamastaan julkisuudesta ja esitteleekin kurvejaan alituisesti paparazzeille.
» Lue lisää
Krokotiili söi miehen kivekset – penis säilyi
Krokotiilit ovat valtavia petoja, joiden suuhun päätyy vuosittain sadoittain ihmisiä ympäri maailmaa. Nyt eräs mies on selviytynyt Zimbabwessa tapahtuneesta krokotiilin hyökkäyksestä hengissä, mutta jotain arvokasta matelija sai kuitenkin saaliikseen.
» Lue lisää
StaraTV: Kulman pojat -elokuvan tähdet
Suomalainen Kulman pojat -elokuva saa pian ensi-iltansa, ja tarjoaa katsojille aimo annoksen komediaa, romantiikkaa ja draamaa. Elokuvan tarina kietoutuu jalkapallofanittamisen ympärille. Stara tapasi leffan tähdet tänään Tampereella.
» Lue lisää
Ohhoh, Kissa hieroo koirakaveriaan kuin ammattilainen – katso video
Kissat ja koirat ovat vanhan uskomuksen mukaan toistensa verivihollisia. Ehkä niin on myös todellisuudessa, mutta poikkeukset vahvistavat säännön. Esimerkiksi verkossa nähtiin taannoin video, jossa eräs kissa tarjosi koiralle hierontapalvelua.
» Lue lisää
Erektiot huolettavat nuorta näyttelijälupausta
Seksikkäiden naisnäyttelijöiden suutelemisen luulisi olevan jokaisen miehen unelma, mutta poikkeuksiakin löytyy. Slummien miljonääri -elokuvan nuori miestähti Dev Patel kokee nimittäin muhinoimiskohtaukset ahdistaviksi.
» Lue lisää
Joonas Saartamo on “megalomaanisen kova” futisfani
Suomalainen komediaelokuva Kulman pojat saa ensi-iltansa perjantaina 24. helmikuuta. Parhaillaan elokuvan tähdet ovat lehdistökiertueella ympäri Suomea. Stara tapasi ryhmän tänään Tampereella, jossa he kävivät tapaamassa toimittajia.
» Lue lisää