Kohuraportti: Euroedustajat tuhlaavat miljoonien verovaroja Viagraan, kauneushoitoihin ja kylpylälomiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on viime aikoina käyty kovaa kädenvääntöä politiikan ja talouselämän kytköksistä muiden muassa vaalirahoituksessa ja Matti Vanhasen jääviysjupakassa. Nyt suomalaiset ongelmat ovat jäämässä pieniksi verrattuna euroedustajien tuhlaamiin verovaroihin. Tuore raportti on nimittäin uskomatonta luettavaa.

Daily Mail kertoo raportista, jonka mukaan Brysselissä päämajaansa pitävät euroedustajat ja heidän perheensä ovat tuhlanneet peräti neljän miljoonan euron edestä verovaroja muiden muassa Viagraan, kauneushoitoihin ja kylpylälomiin. Mukana on myös laihdutushoitoja ja ikääntymisen merkkejä estäviä hoitoja.

Raportin mukaan veronmaksajat kustantavat nykyisin vähintään kaksi kolmasosaa euroedustajien kylpylälomista, ja jotkut edustajat voivat hakea koko summaa korvattavaksi. Asia tuli julkisuuteen, kun kopio Practical Guide to the Reimbursement of Medical Expenses -raportista vuoti julkisuuteen ja brittilehtiin. Sen mukaan naispuolisten euroedustajien miehet ja pojat voivat saada korvausta erektio-ongelmiin aiheutuneista kuluista, kuten Viagrasta. Kyseiseen momenttiin kuuluvat kulut olivat nousseet vuodessa 36 prosenttia.