Total Recall -elokuvan alastomuus puhuttaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa paljaan pinnan näyttäminen väärässä paikassa on suurempi rike kuin esimerkiksi Suomessa. Taannoin Janet Jacksonin nänni vilahti Super Bowl -keikalla, ja asiasta syntyi valtava kohu ja vuosia kestänyt oikeusjuttu. Nyt Yhdysvalloissa kohistaan Total Recall -elokuvasta.

Alunperin vuonna 1990 ensi-iltansa saaneen Total Recall -elokuvan uudelle versiolle on asetettu Yhdysvalloissa viranomaisten toimesta ikäraja K13. Tämä siitä huolimatta, että elokuvassa nähdään kolmerintainen nainen rinnat kokonaan paljaana, TMZ uutisoi. Asiasta on nyt noussut kohu, sillä paljaat rinnat eivät monien mielestä sovellu vielä 13-vuotiaiden silmille.

Rintojen esittämisestä on käyty keskustelua jo jonkin aikaa, mutta nyt elokuvayhtiö Sony on vahvistanut, että rinnat nähdään elokuvassa paljaana. Vielä taannoisessa Comic Con -tapahtumassa rintojen epäiltiin olevan peitettynä lopullisessa elokuvassa. Tämän luokituksen elokuvissa nähdään harvoin minkäänlaista alastomuutta. Poikkeuksia kuitenkin ovat olleet esimerkiksi Titanic, Fifth Element ja Forrest Gump.