IKEA-kuvakohu jatkuu – naiset vaihdetaan huonekaluihin nettikuvissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiljattain internetissä nousi kohu, kun huonekalujätti Ikean uutisoitiin poistaneen Saudi Arabian kuvastonsa kuvituksesta kaikki naiset. Kerroimme viime viikolla kuinka verkossa on sittemmin julkaistu runsaasti parodiakuvia, joissa naiset on vaihdettu IKEA:n huonekaluihin.

Nyt ilmiö on kasvanut huimasti, sillä IKEA-pilakuville on omistettu jopa verkkosivustoja. Tapauksen inspiroimana on syntynyt myös I(Kea) Got 99 Problems But a Bitch Ain’t One -niminen Tumblr-blogi. Blogissa nähdään kuvia, joissa aikaisemmin esiintyneet tunnetut naiset on kömpelösti korvattu Ikean tuotteilla, kuten kaapeilla, sohvilla ja hyllyillä.

Kuva: Ikeafiles.tumblr.com

Esimerkiksi vapaudenpatsaan tilalla nähdään jättimäinen vihreä sohva, kansalaisaktivisti Rosa Parks on korvattu kuuluisassa valokuvassaan kaapilla, Sinkkuelämää-sarjan Kiho flirttailee nyt Carrien sijaan hyllyille ja Lady Gagan naaman peittää lautasellinen maailmankuuluja ruotsalaisia lihapullia. Kuten olettaa saattaa, blogi on saanut huomiota lukuisilla verkkosivuilla. Blogin pitäjät toivovat myös lukijoitaan tekemään kuvia ja lähettämään niitä sivustolle.