Äiti antoi lapselle huumeita ”jännetulehduksen hoitoon” – 14 vuoden vankilatuomio uhkaa

Ohhoh! · Neea Jokinen

Maailmalla tulee silloin tällöin julki järkyttäviä tapauksia, joissa vanhempien kerrotaan antaneen nuorille lapsilleen alkoholia ja huumeita. Nyt Yhdysvaltojen Missourissa asuvaa 34-vuotiasta naista syytetään törkeästä lapsen hyvinvoinnin vaarantamisesta.

Anne Lampe -niminen nainen paljasti aiemmin tänä vuonna poliisille, että hän on antanut 13-vuotiaalle tytölleen metamfetamiini-huumetta. Perheenäidin mukaan hän tarjosi huumeita tytölle toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Lampe kertoi antaneensa huumeita lapselleen, jotta aine lievittäisi tytön jännetulehduksesta aiheutuneita kipuja.

Poliisien kuulusteluissa tyttö kertoi saaneensa huumetta niin monta kertaa, ettei hän pysynyt enää laskuissa mukana. Äidin mukaan hän tiesi tekevänsä väärin. Hän kuitenkin antoi metamfetamiinia lapselleen, sillä jos tytär ei saanut kyseistä huumetta, lapsi sai kiukkukohtauksen.

Tytär kertoi käyttäneensä metamfetamiinia polttamalla, nuuhkimalla ja hengittämällä sitä lasipiipusta. Springfield News Leader -lehden mukaan nainen on antanut lapselleen myös Xanax-lääkettä, koska lapsi oli ”masentunut ja käyttäytyi hullusti”. Jos Anne Lampe todetaan syylliseksi oikeudessa, hän voi joutua 14 vuodeksi kaltereiden taakse.