Kivekset joulukuusessa tekevät hyvää – kelpaisiko tämä koriste?

Lifestyle · Tim Isokivi

Joulun alla on jälleen aika koristella koti juhlasesonkiin liittyvillä esineillä. Sählökynttilät, tähdet, nauhat ja värikkäät pallot kuuluvat tavanomaisiin joulukuusen koristeisiin.

Nyt tavanomaiseen kyllästyneellä joulun viettäjällä on mahdollisuus antaa lisämaustetta joulukuuselle – ja samalla lahjoittaa rahaa hyvään tarkoitukseen. Kivessyöpää vastaan työskentelevä Orchid-järjestö ja lontoolainen Fallon-mainostoimisto ovat tuoneet markkinoille Bauballs-nimisen joulukoristeen.

Kuva: Checkyourbauballs.com

Kyseessä on tarkoituksellisesti miehen kiveksiä muistuttava punainen somiste, jonka voi riipustaa esimerkiksi joulukuusen oksalle. Tuotteella kerätään rahaa kivessyöpätutkimusta varten. Samalla kampanjalla pyritään muistuttamaan, että omat kivekset kannattaa tunnustella aika ajoin.

– Koristele kuusesi juhlallisilla kaluilla. Auta hyvää tarkoitusta tarttumalla Bauballseihin tai jakamalla niitä muille. Olemme lyöttäytyneet yhteen Orchid-mainostoimiston kanssa luodaksemme joukukoristeita, joilla pyrimme kamppailemaan syöpää vastaan ja nostamaan ihmisten tietoisuutta siitä, tuotteen Check Your Balls -verkkosivulla kuvaillaan.