Hämmentävä rikostuomio: Nainen viisi seuraavaa joulua vankilassa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Rikoksistaan kiinni jääneet konnat saavat suorittamansa rikoksen mukaisen rangaistuksen. Nyt Yhdysvalloissa ihmetellään erään ohiolaistuomarin langettamaa tuomiota. Tapauksen nainen oli sortunut henkilöllisyystodistusten ja ajokorttien väärentämiseen.

44-vuotias Betina Young oli rikoksensa aikana työskennellyt lupia myöntävänä viranomaisena, uutistoimisto AP kertoo. Amerikkalaisnainen oli ottanut rahaa maahanmuuttajilta väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia ja ajokortteja vastaan. Otsikoihin nainen ei kuitenkaan päätynyt varsinaisesti rikoksensa takia, vaan siitä saamansa tuomion johdosta.

Ohiolaistuomari Michael Holbrook nimittäin tuomitsi Youngin viettämään seuraavina viitenä jouluna kolme päivää vankilassa. Nainen on myös ehdonalaisessa viiden vuoden ajan. Jos hän rikkoo saamaansa tuomiota, voi hän joutua vankilaan jopa 15 vuodeksi.