Zombie-dildo oli liikaa nettikaupalle – poistettiin myynnistä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Olemme esitelleet monilla erikoisilla teemoilla varustettuja seksivälineitä, kuten esimerkiksi Avengers ja Star Wars -dildoja. Nyt markkinoille on ilmestynyt tekopenis niille, jotka ovat mieltyneitä kauhuelokuviin scifin ja supersankareiden sijaan.

Kuva: Walgreens
Kuva: Walgreens

Zombiet, eli elävät kuolleet, ovat lukuisten elokuvien ja esimerkiksi The Walking Dead -sarjan myötä olleet viime aikoina kovassa huudossa. Niinpä Fleshlight-yhtiö on tuonut markkinoille Zombie Dildo -merkkisen tekopeniksen. Tuotetta kaupattiin esimerkiksi Walgreens-verkkokaupassa, joka kuitenkin poisti sen nopeasti myynnistä.

Kuten jo nimestä voi päätellä, muistuttaa Zombie-dildo ulkonäöltään mädäntyneen elävän kuolleen sukukalleuksia. Tuotetta kuvaillaan aidon tuntuiseksi, turvalliseksi ja helppokäyttöiseksi. Kalmaisen hieromasauvan saa itselleen 85 dollarin, eli noin 63 euron hintaan.