Miesten rohkeus kateissa suhdeasioissa – tässäkö syy?

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Vanhan ajan romantiikka tuntuu olevan nykyajan suhdekulttuurissa pölyinen ja ajan patinoima ilmiö. Joskus naiset voivat syyttää vastakkaista sukupuolta siitä, ettei miehillä ole nykyään enää munaa lähestyä heitä ja pistää itseään todella likoon ihastuttuaan.

Yksi selkein syy lienee kulttuurin muutoksessa, jossa naiset ovat yhä itsenäisempiä ja toteuttavat maskuliinisempia rooleja yhteiskunnassa. Heidän kykynsä vastaanottaa romanttisia eleitä on myös muuttunut, sillä omaa aktivisuutta pitäisi hilllitä, jotta mies saisi toteuttaa ikiaikaista rooliaan metsästäjänä ja aloitteentekijänä.

Jotta tämä voisi todella tapahtua, on miehen herättävä passiivisuudesta. Jos unelmien nainen on läsnä elämän ympärillä, on todellakin turha odottaa toista tilaisuutta, mikäli hänet päästää pois näpeistään. Elämä on tässä ja nyt – tilaisuudet tulee käyttää. Sielunkumppani voi päätyä toisen miehen syliin, jos tilannetta ei ota omiin käsiinsä.

Naisen saa omakseen kosiskelemalla. Huomioiminen, romanttiset eleet ja vaivannäkö todella toimii, eikä se ole edes vaikeaa. Kynttiläillalliset, kädestä piteleminen ja herkät keskustelut eivät turhaan ole kliseitä. Joskus saamattomuudelle on kuitenkin myös järkeviä syitä.

Lieventäviin asianhaaroihin kuuluu esimerkiksi särkynyt sydän. Mies toipuu keskimäärin hitaammin, jos hänen rakkauselämältään viedään perusta ja matto vetäistään jalkojen alta. Kipuilun jälkeen voi kuitenkin koittaa uusi aika, ja rakkaus saattaa löytää herran uudestaan. Onni suosii rohkeaa.

Alfaurokset eivät tosin alennu itsesääliin – heillä yrityksen puute johtuu siitä, että he pitävät itseään tavoiteltavina saaliina, joita naisten kuuluu metsästää. Myös sosiaalinen media ja sen luomat verkostot helpottavat kanssakäyntiä, jolloin suhteisiin ei jakseta panostaa samalla lailla kuin ennen. Naisia löytyy internetistä joka puolelta ja uros saattaa olla ymmällään runsauden edessä.

Mikäli mies vaikuttaa aivan mahdottomalta tapauksella, hänellä voi olla ratkaisemattomia äitiongelmia. Psyyke ei ole tällöin kehittynyt täyteen kypsyyteensä ja uroksen sisällä on edelleen äidinrakkautta kaipaava poikanen. Tietynlaisesta kehittymättömyydestä voi kertoa myös jatkuva pornon katseleminen, jolloin tosielämän kontaktien tarve vähenee. Kypsä kaksilahkeinen kaipaa muutakin kuin mielikuvituksen stimulointia – hän haluaa tasavertaisen suhteen toisen ihmisen kanssa.