Pettäjämiehelle kävi huonosti – putosi alasti ikkunasta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Karman laki takaa yleensä sen, että ikävät ihmiset saavat ansionsa mukaan. Nyt eräs vaimoaan pettänyt mies joutui syrjähyppynsä takia sairaalan ensiapuosastolle, koska hän putosi alasti kerrostalon ikkunasta pihansa puskaan.

TLC-televisiokanavan Sex Sent Me to the ER -hittisarjassa esitellään toinen toistaan kummallisempia tarinoita ja nyt saamme kuulla eräästä vaimonsa selän takana touhunneen häntäheikin kohtalosta. Mies toimitettiin pahasti ruhjoutuneena sairaalaan, sillä hän oli pudonnut kolmannen kerroksen ikkunasta alasti päistikkaa maahan. Hänellä epäiltiin olevan kädessä ja jalassa murtumat, mutta muuten mies selvisi ruhjeilla ja mustelmilla.

Kun sairaalahenkilökunta halusi tavoittaa miehen vaimon, muuttui herran ääni kellossa. Selvisi, että nainen oli ollut matkoilla ja mies oli pitänyt sillä aikaa lystiä kavereiden, naisten ja erektiolääkkeiden kanssa. Sairaalaan rynnänneelle vaimolle kerrottiin tietysti eri tarina pieleen menneestä ikkunanpesusta.

Vaimo sai kuitenkin tietää epäonnisesta tapauksesta poliisin tullessa paikalle, sillä selvisi, että tutkijoiden mukaansa ikkunan luona oli käyty nujakka, eikä paikalta löytynyt siivousvälineitä. Nainen suuttui pettämisestä niin julmetusti, että sairaalapedissä maannut mies sai kaiken hyväksi vielä sydänkohtauksen.