Lentoyhtiön pornokuvaskandaalin syy paljastui

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

US Airways -lentoyhtiö nousi tällä viikolla otsikoihin julkaistuaan vahingossa K18-pornokuvan Twitterissä. Otoksessa nainen työntää Boeing 777 -matkustajakoneen pienoismallia vaginaansa. Lentoyhtiö poisti monia järkyttäneen viestin nopeasti, mutta se oli jo ehtinyt levitä kulovalkean tavoin.

Twitter
Twitter

Nyt US Airways -lentoyhtiö on kommentoinut tapausta julkisesti. Lentoyhtiön edustajan mukaan kuvan julkaiseminen Twitterissä oli rehellinen erehdys työntekijän taholta. Tapaus ei tule johtamaan työntekijän irtisanomiseen.

New York Daily News -lehden mukaan kuvan lähetti lentoyhtiön Twitter-tilille toistaiseksi tuntematon käyttäjä. Yhtiön selityksen mukaan työntekijä kopioi kuvan linkin ilmoittaakseen sen olevan sisällöltään sopimaton, mutta liittikin otoksen vahingossa asiakkaalle tarkoitettuun viestiin.

Twitter
Twitter

Tapaus sai alkunsa, kun Elle Rafter -niminen asiakas valitti Twitterissä yhtiön erään lennon myöhästymistä. Lentoyhtiö vastasi viestiin ja parin viestivaihdon jälkeen Twitteriin päätyi jotain todella odottamatonta. Nettikäyttäjät muun muassa ehdottivat yhtiön viestinnälle Pulizer-palkintoa ja säälivät PR-päällikköä.