Tästä syystä nainen pettää parisuhteessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jos miesten yleisin pettämisen syy on seksi, voidaan naisten kohdalla puhua enemmän tunteista. Naimisissa oleville henkilöille tarkoitettu pettämissivusto Victoria Milan listasi nyt joukon syitä, jotka ajavat naimisissa olevat naiset herkemmin syrjähyppyihin.

Perimmäinen syy löytyy yleensä korvien välistä ja syvältä sydämestä. Listausten mukaan naiset pysyvät keskimäärin kaksi vuotta uskollisina avioliitossaan, kunnes he ovat vaarassa hairahtaa väärään petiin.

Tylsä ja rutiininomainen seksielämä on yksi yleisimmistä syistä, mutta myös pelkästään se, että saa toiselta ihmiseltä kauan kaivattua huomiota riittää salasuhteen laukaisemiseen. Osa naisista ei voi vastustaa sitä, että toinen mies tuntee heihin vetoa ja arvostaa heitä tavalla, jota ei ole koettu kotona pitkään aikaan.

Suurin osa pettäjän tielle astuneista naisista on tuntenut olonsa yksinäiseksi ennen syrjähyppyä. He tuntevat, että aviomies on pitänyt heitä itsestäänselvyytenä, eikä ole huomioinut vaimona tarpeeksi. Joskus pettämisen syynä saattaa olla kostoseksi, mutta yleensä naiset tyydyttävät vain tunnepuolen vajavaisuutta vieraiden vällyjen välissä. Osa naisista saa syrjähyppyjen avulla jaksamista avioliittoon, toisinaan pettäminen pahentaa tilannetta entisestään.