HIM-yhtyeen Join Me ”vuosituhannen biisiksi”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nelosen uutiset esitteli tänään suomalaisen musiikkiväen valitsemat viisi kuluvan vuosituhannen parasta kotimaista kappaletta. Ykkössijalle nousi menestyksekkään HIM -yhtyeen jättihitti Join Me.

Musiikkialan ammattilaisraadilla ei tosin ollut kovinkaan hyviä tietoja kappaleiden julkaisuajoista, sillä Join Me on julkaistu jo viime vuosituhannen puolella, vuonna 1999.

Toiseksi äänestyksessä sijoittui Egotripin Matkustaja, joka oli myös vuoden 2004 soitetuin kotimainen kappale. Kolmanneksi parhaaksi rankattiin Nightwishin Nemo ja neljännelle sijalle päätyi The Crash -yhtyeen Lauren Caught My Eye.

Äänestyksen viides oli Daruden tanssiklassikko Sandstorm, joka on ”vuosituhannen parhaan” kappaleen tavoin julkaistu myös vuonna 1999, eli viime vuosituhannen puolella.