Idols-kisasta suureen suosioon noussut poptähti Antti Tuisku on muuttanut musiikkityyliään radikaalisti. Hänen uusi Sekaisin -singlensä on pehmoisen r&b-materiaalin sijaan puhdasta dancemusiikkia.
Kappaleen danceteema toistuu myös singlen remix-versioissa, jotka tarjoavat vielä tiukempaa tanssikamaa. Club Mix -versiosta vastaa Heikki Liimatainen, joka tunnetaan Jaakko ”JS16” Salovaaran aisaparina esimerkiksi Dallas Superstars -yhtyeestä.
Uuden tyyylin takaa löytyy tamperelainen tuottajakaksikko Joonas Hahmo ja Markus Syrjänen. Syrjänen tunnetaan laajasti dj-urastaan ja Hahmo on puolestaan työstänyt aiemmin muiden muassa Magellan Project ja Avanto -musiikkiprojekteja.
Tuiskun radikaali tyylin muutos näkyy myös uuden kappaleen kertosäkeen lyriikoissa: ”Aivan niin kuin oisin mennyt biitistä sekaisin, tänä yönä voisin loputtomiin tanssii…” Kappaleen on sanoittanut Ronja.
Single julkaistaan virallisesti 21. kesäkuuta, mutta se on Stara.fi:n ennakkoarvostelussa perjantaina aamulla.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Antti Tuisku tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.