Elastinen palailee soolouralle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen hiphop-tähti Elastinen on viettänyt lähes pari vuotta soolojulkaisujen suhteen. Vuonna 2004 julkaistu ensimmäinen soolo Elaksis kivi sai loistavat arvostelut, ja nyt levy on viimein saamassa jatkoa, kun miehen Anna soida -albumi julkaistaan 15. marraskuuta.

Elastinen tuli tutuksi Fintelligens -yhtyeen toisena osapuolena. Yhtye nousi julkisuuteen vuonna 1999 ja toimi pioneerina suomenkielisen räpin maihinnousussa. Yhtye on saanut urallaan peräti neljä kultalevyä.

Elastisen uuden soololevyn tuotannosta vastaa pääosin Elastinen itse, mutta oman jälkensä levylle ovat jättäneet myös Emma-palkitut Jukka Immonen ja Teppo ”TeddyRok” Mäkynen. Uutena tulokkaana albumi esittelee TK:n, jonka käsialaa on nimikkosingle Anna Soida.

Fintelligensin seuraavaa albumia lupailtiin alunperin tälle vuodelle, mutta Iso-H:n vankilareissu on siirtänyt levyn tekoa pitkälle tulevaisuuteen.

– Me yritetään tehdä seuraava levy vuonna 2006. Mä haluaisin tehdä sen jo nyt, mutta Henkalla on vielä toi soololevy tekemättä. Mä haluan että Henkan soolo tehdään ennen seuraavaa Fintelligensin levyä, Elastinen kertoi Staralle kaksi vuotta sitten. Lue koko haastattelu tästä.