Alcazar

Haastattelut · Stara.fi


Stara.fi sai Alcazarin Tessin langan päähän ja uteli häneltä yhtyeen tuoreet kuulumiset. Miltä näyttää maailmanvalloitus? Koska yhtye nähdään jälleen Suomessa?

Ruotsalaisen Alcazar -yhtyeen muodostavat Tess, Andreas Lundsted ja Annikafiore. Yhtyeen jäsenet lauloivat aiemmin lähinnä musikaaleissa ja muiden bändien taustoilla, kunnes tuli aika kasata oma yhtye.

Yhtyeen soundimaailma oli pitkään halusessa, kunnes Alcazarin soundiksi vakiintui ´vanha´ disco. Eli vaikutteita on haettu varsinkin 70 – ja 80-luvuilta. Myös sampleja käytetään nykyisin surutta.
– Soundimme on lyhykäisyydessään bilemusaa. Discosoundit toimivat edelleen hienosti ja se on meidän juttu, Tess kertaa.

SUOMI NÄYTTI JÄLLEEN SUUNTAA

Suomi oli ensimmäinen maa, jossa Alcazar sai tuulta alleen. Suomalainen yleisö saakin Tessiltä täyden tunnustuksen. Suomestahan on noussut moni muuukin artisti maailmanlaajuiseen suosioon. Esimerkkeinä mainittakoon mm. Ricky Martin ja ATB.

Sittemmin yhtyeen ensimmäinen single julkaistiin Briteissä ja kaikkien suureksi yllätykseksi menestystä tuli roppakaupalla. ”Crying at the discotheque” nousi nopeasti listojen kärkisijoille ja raikasi niin klubeissa kuin discoissakin. Singlen julkaisu osui hienosti kasaribuumin huippuun.
– Nyt odotamme ”Sexual Guarantee” -singlen julkaisua briteissä, Tess kertoo. Toivomme, että sekin saa samanlaisen vastaanoton kuin ensimmäinen sinkkummekin.

KUKAAN EI OLE PROFEETTA…

– Kukaan ei ole profeetta omassa maassaan, toteaa Tess, kun puheeksi tulee menestys Ruotsissa. Svantemaan kansalaiset eivät ottaneet Alcazaria omakseen, mutta kun menestystä alkoi muualla tulla, myös ruotsalaiset alkoivat pitää yhtyeestä. ”Sexual guarantee” nousikin vihdoin listoille myös naapurimaassamme. Seuraava single tullaan julkaisemaan lähiaikona. Singlen koostumus on tosin vielä arvoitus. Tess kertoo, että sinkkubiisiä ei ole vielä valittu ja näin se jääkin eräänlaiseksi yllätykseksi.

HILJAA HYVÄÄ TULEE

Menestys Euroopassa antoi odottaa pitkään itseään. Viimeaikoina yhtye on noteerattu paremmin myös Etelä- ja Keski-Euroopassa.
– On hyvä, että menestys on tullut pienissä erissä, Tess ynnää. Jos kaikki olisi tapahtunut hetkessä, sitä ei osaisi ehkä arvostaa tarpeeksi. Nyt olemme saaneet pikku hiljaa suosiota ja tällä hetkellä kappaleemme soivat joka puolella Eurooppaa.

– En koskaan totu kuulemaan omaa kappaletta radiossa. Tuntuu odolta, kun ajan vaikkapa metrolla ja taustalla soi oma laulu. Esimerkiksi ”Crying at the discotheque” tehtiin jo kolme vuotta sitten ja se soi edelleen, Tess kelaa.

Seuraavaksi Alcazar matkaa maapallon toiselle puolelle viemään discon ilosanomaa. Helmikuussa on luvassa pitkä ja raskas promootioturnee Australiassa. Kiertue sisältää kymmenien haastattelujen lisäksi myös keikkoja.
– Ainakin yksi keikoista on todella hieno. Esiinnymme Australian suurimmalla festivaalilla, jonne on tulossa kymmeniä tuhansia katsojia. Se on hyvä ”kick off” kengurumaahan, Tess iloitsee.

FU-TOURISTILLE TERVEISIÄ!

”Sexual guarantee” kappaleen sinkulta löytyy myös suomalaisen Fu-touristin miksaus. Mitä mieltä Tess on kyseisestä remiksistä?
– Sehän on paras miksaus koko sinkulla. Pidän itsekin klubimusiikista ja Fu-touristin versio on mainio. Kerro hänelle terveisiä, kun tapaat, Tess vaatii. Olemme erittäin iloisia, että hän teki version kappaleestamme. Toivottavasti saamme jatkossakin kuulla hänen miksauksiaan.

Ensi kevään ja kesän aikana näemme mahdollisesti Alcazarin keikoilla myös Suomessa. Suunnitteilla on ainakin pieni klubikiertue ja mahdollisesti myös jokunen festarikeikka. Tess lupaa suomalaisille energisen ja vauhdikkaan show´n. Suunnitelmissa on myös livebändin käyttö suuremmilla keikoilla.

Teksti: Jocka Träskbäck

Uusimmat