Joe Cocker odottaa jo Pori Jazzia

: 
”Olen saunafani”


Haastattelut · Stara.fi

Poriin heinäkuussa saapuva Joe Cocker otti tuntumaa pohjoisiin keikkalavoihin konsertoidessaan 18. kesäkuuta Tallinnassa. Stara tapasi supertähden hieman ennen loppuunmyytyä konserttia Tallinnan keskustassa sijaitsevan konserttialueen backstagella.

Kysyttäessä miehen odotuksia tulevasta Pori Jazzin keikasta hän kertoi odottavana tapahtumaa innolla.


- Rakastan Suomea ja saunaa. Olen erittäin iloinen saadessani palata jälleen Suomeen. Erityisen iloinen olen saadessani esiintyä Porissa todella hyvien artistien kanssa, Cocker ylisti.



Suomella ja Suomen luonnolla on aivan erityinen asema tähden sydämessä.


– Edelliseltä Oulun keikalta muistan varsinkin mahtavan yleisön, joka rokkasi mukana koko keikan ajan. Muistan myös upean lohi-illallisen, jonka nautimme keskellä suomalaista metsää välillä saunoen. Se oli yksi elämäni upeimmista kokemuksista, hän muistelee silminnähden innoissaan.



Musiikki vaihtuu tomaatteihin



Bluesin veteraani on pyrkinyt ottamaan pesäeroa musiikkiin luonnon parissa.


– Elämäni tärkein asia on rakkaiden tomaattieni kasvatus. Musiikki ja keikkailu tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta toisena, hän paljasti.


– Jos en olisi kiertueella, kasvattaisin tomaatteja Mad Dog Ranchillani. Minulla on siellä hieno kasvihuone. Tämä ei tunnu rock’n’rollilta, mutta koska kietue-elämä on hyvin kuluttavaa, kasvihuone ja tomaattien kasvatus antavat sille hyvän vastapainon.



Cockerin pitkä ikä ja vankka kokemus tulevat hyvin esiin miehen pohtiessa musiikkimaailman muutoksia.


– Suhtaudun hyvin kriittisesti nykyajan showbisnekseen. En pidä siitä, että tähtiä tehdään kuin tuotteita. Naureskelen myös kiertueidden nykyisille muodollisuuksille. Haluan olla oma normaali itseni myös showmaailmassa.



Terrori pani elämänarvot uusiksi



Elämän varjopuolet koskettivat vahvasti Cockeria viime syksynä. Hän oli studiossa New Yorkissa, kun maailmaa vavisuttaneet terrori-iskut tapahtuivat.


– Olin juuri työstämässä kappaletta Respect Yourself, josta tulikin sitten levyni nimikkokappale. Alunperin kiertueemme oli tarkoitus suunnata myös Lähi-itään, mutta suunnitelmia muutettiin alueen rauhattomuuden takia, Cocker kertoo.


- Maailmassa ei ole enää yhtään turvallista paikaa. Ihminen voi nykyisin löytää turvapaikan vain itsestään, hän lisää ja vaihtaa iloisempaan aiheeseen.



Englannin Sheffieldistä kotoisin olevan, mutta nykyisin Yhdysvalloissa asuvan Cockerin tuorein levy on menestynyt miehen kotimaassa hienosti. Myös kiertueen konsertit ovat olleet menestys.


- Kaikesta huolimatta maksan veroni edelleen Amerikkaan, raspikurkku nauraa.



Absolutisti jo vuoden päivät



Alkoholin Cocker on omien sanojensa mukaan jättänyt kokonaan jo vuosi sitten.


- Minulla ei ole enää keikoilla samaa fyysistä energiaa kuin Woodstockin aikaan. Raskas rock-ura on vaatinut veronsa ja energiani on siirtynyt henkiseksi, hän toteaa.



Tiivis kiertue vaati veronsa myös tällä kiertueella. Tallinnassa Cocker luuli nimittäin olevansa Riikassa. Sinne karavaani kuitenkin vei hänet vasta seuraavana päivänä. Pori Kirjurinluodolle ryhmä rantautuu 17. heinäkuuta.


- Toivon näkeväni paljon fanejani Porissa ja olen varma, että meillä tulee olemaan todella hauskaa, Cocker lopettaa ja keikkalava kutsuu miestä…

Jocka Träskbäck

Tallinna