I, Robot

Elokuvat · Stara.fi





Robottileffoja on tehty vuosikymmenten aikana lukuisia. Yleensä ne ovat yliampuvia visioita tulevaisuudesta. Lukuisissa elokuvissa robotit ottavat vallan ja lopulta pieni ihmisjoukko pelastaa maailman robottien kynsistä, viime hetkellä tottakai.

Samaan kategoriaan menee myös I, Robot, joka perustuu löyhästi Isaac Asimovin novellisarjaan. Ohjaaja Alex Proyas on saanut kasaan silti hienon ja viihdyttävän elokuvan.

Eletään vuotta 2035. Conversen lenkkarit ovat retroa ja bensiinikäyttöisillä moottoripyörillä ajavat vain todelliset kapinalliset. Robotit ovat ihmisten arkisia apulaisia lähes kaikissa mahdollisissa töissä. Nyt robottien kehityksessä ollaan ottamassa liian suurta askelta…

Amerikkalainen suuryritys on lanseeraamassa uuden, älykkään NS-5, robottisukupolven. Chicagolainen poliisi (Will Smith) kuitenkin epäilee robottien aikeita. Hän saa pian tutkittavakseen kuuluisan robottitutkijan itsemurhan, joka vaikuttaa epäilyttävältä.

Murhapaikalta löytyykin pitkälle kehitetty robotti Sonny, joka osaa näyttää myös tunteitaan. Pian selviääkin, että Sonnyllä on oma tärkeä roolinsa maailman pelastamisessa. Onnistuuko Sonny pelastamaan maailman robottiarmeijalta?

Robottien kolme peruslakia ovat nyt vaarassa! Pidätteleekö robotteja enää mikään? I, Robot on ehkä tähän mennessä coolein robottileffa ja ehdottomasti näkemisen arvoinen, jos pitää tästä lajityypistä.

Genre: Sci-fi/toiminta (K11)



Ohjaaja: Alex Proyas



Pääosissa: Will Smith, Bridget Moynahan, Bruce Greenwood, James Cromwell, Chi McBride, Alan Tudyk



Kesto: 1h 57min



Ensi-ilta: 24.9.2004

Pisteet 4/5