Kuningas Arthur

Elokuvat · Stara.fi





Kuningas Arthur -leffaa on markkinoitu sloganilla The Greatest Tale of All, eli kaikkien aikojen tarina. Mukava tarina se kyllä onkin, mutta mitään suurempaa kokemusta se ei kuitenkaan onnistu tarjoamaan. Leffana Kuningas Arthur on aivan tavallinen ritaritarina, eikä täytä sille asetettuja odotuksia.

Elokuva kertoo yhden näkemyksen Kuningas Arthurin elämästä ennen hänen kruunaamistaan kuninkaaksi. Aiheesta on tehty jo liki sata versiota, ja jälleen kerran tämän pitäisi olla se ”aidoin”.

Pyöreän pöydän ritarit ovat huvenneet muutamaan mieheen, mutta jäljelle jääneet ovat todellisia valiosotureita. He käyvät Rooman valtakunnan puolesta taistoon Saksilaisia vastaan. Tarkoituksena on pelastaa Roomalle tärkeä perhe saksien kynsistä. Vielä viimeinen tehtävä ja ritarit ovat vapaita roomalaisten käskyvallasta. Tehtävässä on siis kyse myös ritarien omasta vapaudesta.

Taistelu ei kuitenkaan jää viimeiseksi, sillä roomalaisten etujen sijaan tuleekin jotain muuta puolustettavaa. Vapaus. Juoni ei ole mikään kummoinen, vaikkakin se liittyy tavalla tai toisella tosielämään, tai ainakin Arthurista kerrottuihin lukuisiin tarinoihin. Rooleissa sekä Kuningas Arthur (Clive Owen), että Lady Guinevere (Keira Knightley) toimivat hyvin.

Vaikka historia on luonut valmiiksi leffan punaisen langan, puuttuu silti tästäkin käsikirjoituksesta selvästi palasia. Esimerkiksi Arthurin ja Lady Guineverin rakkaustarina ei ehdi kehittyä lainkaan, kun pari astelee jo alttarille. Suoraan taistelutantereelta, ilman minkäänlaista lämmittelyä tai pohjustusta.

Elokuvan ohjaus on näyttävän näköistä ja lukuisat taistelukohtaukset näyttävät hyvältä. Valkokankaalla ei nähdä kaikkein verisimpiä kohtauksia lainkaan, koska tuotantohtiö Disney saksi ne pois. DVD-versiossa nuo ovat kuitenkin paikallaan.

King Arthur on keskinkertainen keskiaikaan ajoittuva actionleffa. Markkinointikoneiston luomiin odotuksiin se ei kuitenkaan onnistu vastaamaan kuin välttävästi.

Genre: Toimintaseikkailu (K11)



Ohjaaja: Antoine Fuqua



Pääosissa: Clive Owen, Keira Knightley, Ray Winstone, Stellan Skarsgard, Stephen Dillane



Kesto: 2h 08min



Ensi-ilta: 20.8.2004

Pisteet 2/5