Ihmeperhe

Elokuvat · Stara.fi


Ihmeperhe on maineikkaan Pixar-studion tuorein animaatio. Elokuva on hauska animaatioseikkailu perheestä, joka omaa supervoimia. Voimien käyttö on kuitenkin kielletty, ja perhe on joutunut elämään ns. tavallista elämää. Entinen supersankari, perheen isä Illu Vaara, haaveilee kuitenkin edelleen ihmeteoista…

Vapaa-aikanaan isä käy salaa pelastamassa ihmisiä jos jonkinlaisista tilanteista. Häntä kuitenkin seurataan, ja pian isä onkin mukana huippusalaisessa projektissa, joka vaarantaa koko maailman. Nyt tarvitaan ihmeperhettä pelastamaan maailma hullun tiedemiehen kynsistä!

Koko perhe omaa supervoimia, ja pian onkin käynnissä taisto, jossa hyvä ottaa mittaa pahasta. Juonellisesti ja maisemallisesti elokuva on erittäin lähellä 1970-luvun James Bond -elokuvia. Jos tämä ei olisi animaatio, voisin jopa väittää, että leffoja on kuvattu samoissa paikoissa.

Ihmeperhe onnistuu olemaan kaikin puolin mielenkiintoinen ja viihdyttävä paketti. Huumoria ei ole unohdettu, ja se on tarpeeksi fiksua naurattaakseen sekä perheen pienimpiä, että myös aikuisia. Tälle voisi melkein odottaa jatko-osaakin.

Genre: Animaatio (K7)
Ohjaaja: Brad Bird
Pääosissa: (suomenkielisinä ääninä) Sasu Moilanen, Rinna Paatso, Annituuli Kasurinen, Mikael Kivimäki, Jarkko Tamminen, Petteri Summanen, Inkeri Wallenius
Kesto: 1h 57min
Ensi-ilta: 12.11.2004

Pisteet 4/5

Uusimmat