Mica : Ilman sua

Singlet · Stara.fi

Poikabändikuvioista tunnetuksi tullut, ja sittemmin vuosia mm. Käsityöläiset -yhtyeessä laulanut Mica Ikonen julkaisee soololevynsä ensi syksynä. Albumilta on nyt julkaistu maistiaisena sinkku Ilman sua.

Kappale on kevyttä peruspoppia, joten viiittaukset Robbie Williamsiin eivät ole ihan tuulesta temmattuja. Miehessä itsessään on energiaa kuin pienessä kylässä. Biisin melodiapuoli on tarttuvaa ja raikasta. Radiopoppia.

Soundipuolella olisi voinut olla hiukan tuhdimpi meisinki, jolloin biisiin olisi saatu lisää räväkkkyyttä. Laulussa Mica vetää veteraanin ottein. Voisin kuvitella, että tätä ei ole jouduttu studiossakaan kovin montaa kertaa veivaamaan.

Biisi on ihan jees, mutta viimeinen silaus siitä jää mielestäni vielä puuttumaan.

Pisteet 3/5