FINmix 2005

Albumit · Stara.fi

Suomalaisia iskelmäklassikkoja on viime vuosina muokattu uuteen uskoon oikein urakalla, ja noita danceversioita sisältäviä kokoelmiakin on julkaistu jo useita.

FINmix -sarja pääsee nyt toiseen osaansa, kun FINmix 2005 on saatu kauppoihin. Nyt mukana on jo hiukan tuoreempia viisuja, kun levyllä versioidaan lähinnä 80- ja 90-lukujen hittejä. Tuttuun tapaan alkuperäisestä on jätetty vain melodia – tai sen rippeet – ja lyriikat. Lähes kaikki kappaleet on myös laulettu uudelleen.

Uudelleen laulamisesta kuullaan pahin kuulemani esimerkki, kun Nikke T:n suomirap-klassikko Jos haluu saada (on pakko antaa) on raiskattu pahimmalla mahdollisella tavalla. Hirveä naisääni kuiskaa biisin lyriikat ja kertosäkeessä bimbot vinkuvat jotain käsittämätöntä. Tästä pitäisi langettaa vähintään musiikintekokielto.

Kauppaopiston naiset -versiossa taustat ovat siedettävät, mutta vokaalit edelleen kuin kaivosta. Ideana levy on ihan ok, mutta soundeissa casio-rapman -osastolla. Biisejä levylle on lukuisten salanimien lisäksi tehnyt myös Chorale.

Ainoa valopilkku levyllä on Frederikin Sheikki Ali Hassan, jonka vokaalit Reetu kävi itse laulamassa ja biisin sounditkin ovat levyn parhaat. Levy tulee varmasti soimaan ainakin karvanoppaescorteissa.

Pisteet 1/5