Teräsbetoni : Metallitotuus

Albumit · Stara.fi

Teräsbetoni on kiistatta Suomen metalliscenen tämän vuoden kovin tulokas. Yhtyeen soundi on kasarihenkistä metallia Manowarin hengessä. Käytännössä Teräsbetoni onkin suomalainen versio tuosta klassikkoyhtyeestä.

Taivas lyö tulta -single nosti kädet ilmaan ja sai alkuvuodesta liehutukat heilumaan rock-henkisissä mestoissa. Biisi on erittäin asiallinen raita, jonka kertosäe on varustettu erittäin tarttuvalla melodialla. Kertosäe onkin kuin purkka tukassa… Kitarasoolot kuuluvat toki myös kuvaan. Biisin loppuosan kuorokohtaus on lähinnä huvittava, mutta sopii kuvaan. Sinkku onkin myynyt jo kultaa kuten koko albumikin.

Levyn Älä kerro meille kakkosraidassa on oikeaa asennetta. Läpi levyn tuo sama uho ei kuitenkaan säily ainakaan uskottavasti, mutta tuskin kundit homma täysin vakavalla mielellä tekevätkään. Vahva kuin metalli tuo mieleen 80-luvun loppupuolen heavyklassikot.

Levyn puolivälissä tunnelmaa rauhoittelee Metallisydän -slovari. Rauhoittuminen on kuitenkin lyhytaikaista, sillä kakkoissingle Orjatar saa pian taas hiukset halkomaan ilmaa.

Teräsbetonin vokalisti Jarkko Ahola nähtiin aiemmin mikrofonin varressa myös Dreamtale -yhtyeessä. Miehen ääni toimiikin levyllä juuri kuten odottaa saattaa. Muutenkin Teräsbetoni yllättää esikoislevyllään positiivisesti.

Pisteet 3/5