Ashton ja Demi menivät naimisiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijät Ashton Kutcher, 27, ja Demi Moore, 42, vihittiin avioliittoon lauantaina Beverly Hillsissä, Los Angelesissa. Lyhyttä, mutta perinteistä, seremoniaa oli todistamassa noin sata ystävää ja sukulaista.

Mukana oli myös Demin ex-aviomies Bruce Willis, jonka Demi olisi halunnut Ashtonin bestmaniksi. Tämä toive ei kuitenkaan tainnut toteutua. Brucella oli mukanaan luonnollisesti myös ex-pariskunnan kolme tytärtä.

Heidän lisäkseen paikalla nähtiin mm. Charlien Enkelit -elokuvan tähti Lucy Liu ja Ashtonin 70’s Show-työkaveri ja ystävä Wilmer Valderrama.

Avioliitto on Kutcherille ensimmäinen. Demille liitto on jo kolmas. Hän on ollut aiemmin naimisissa Freddie Mooren ja Bruce Willisin kanssa. Demi ja Ashton tapasivat lounaalla New Yorkissa vuonna 2003. Silloin Ashton seurusteli vielä näyttelijä Brittany Murphyn kanssa.