KKV tutki Black Fridayn hintoja – tammikuussa lähes samat hinnat

Uutiset Toimittaja:

Kilpailu- ja kuluttajaviraston laajassa hintatutkimuksessa on paljastunut, että monet Black Fridayn alennustuotteista voi ostaa myöhemmin samaan tai jopa edullisempaan hintaan.

Suomeen viime vuosina levinnyt alennuspäivä Black Friday on nyt ollut viranomaisten tarkastelussa. Samalla selvisi, että teemaan liittyvistä tarjouksista moni ei välttämättä olekaan kovin ainutkertainen.

Seuraa tuotteen hintaa alennusprosentin sijaan

Black Friday on muodostunut erääksi vuoden suosituimmista alennuspäivistä, ja nykyisin puhutaan paljon Black Weekista ja jopa Black Monthista. Alennuspäivästä on siis kasvanut joissain tapauksissa alennuskuukausi. Tämä markkinointiteema ei kuitenkaan tuoreen selvityksen mukaan tarkoita, että tuotteita saisi ostettua silloin tavallista edullisemmin.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitys oli erittäin kattava, sillä siinä oli mukana yhteensä peräti 126 785 hintahavaintoa kahdeksasta suuresta verkkokaupasta puolen vuoden ajalta. Tässä tarkastelussa oli varsinkin puhelinten, televisioiden, kannettavien tietokoneiden sekä kodin muiden laitteiden hintoja. Tarkastelussa oli vuoden 2024 Black Friday ja sitä ympäröivät kuukaudet.

Suomalaisten kuluttajien kannattaa kiinnittää huomiota tuotteiden alennusprosenttien sijaan tuotteiden lopullisiin hintoihin. Suuret alennusprosentit eivät nimittäin aina tarkoita, että tuote olisi poikkeuksellisen edullinen. Viraston selvityksessä kävi nimittäin ilmi, että monet tuotteet sai ostettua myöhemmin samaan tai jopa edullisempaan hintaan.

Ennen Black Fridayn suosion kasvua vuoden odotetuimmat alennusmyynnit sijoittuivat joulun jälkeiseen aikaan. Tammikuussa tuotteita sai perinteisesti ostaa poikkeuksellisen edullisesti, mutta Black Fridayn suosion kasvun myötä tilanne on muuttunut. Tuore selvitys kuitenkin osoittaa, että tammikuun alennusmyynneissä peräti kaksi kolmasosaa tuotteista on saatavissa samoihin hintoihin kuin mustana perjantaina.

Alennusprosentti ei kerro koko totuutta

Vertailun perusteella vuoden suurimmat alennusmyynnit ja alhaisimmat hinnat eivät siis lopulta sijoitu Black Fridayn aikaan. Virasto muistuttaa, että verkkokauppojen hinnoissa esiintyy joka tapauksessa vaihtelua, joten havainnoista ei voida tehdä johtopäätöstä, että havainto liittyisi johonkin tiettyyn kampanjaan.

KKV kehottaa suomalaisia seuraamaan ostamiensa tuotteiden lopullisia hintoja, eikä ainoastaan ilmoitettua alennusprosenttia. Suomessa vähittäiskaupan täytyy nykyisin ilmoittaa alennushinnan yhteydessä tuotteen alin hinta edeltävän 30 päivän ajalta. Alennusprosentti tulee ilmoittaa tästä hinnasta.

Mikä Black Friday?

CNN Money -sivuston mukaan Black Friday -nimitys on alunperin peräisin Yhdysvaltojen Philadelphiasta. Kaupunkiin virtasi lähiöistä runsain määrin shoppailijoita kiitospäivän jälkeisinä päivinä.

Ihmisiä houkutteli keskustaan myös armeijan ja laivaston välinen jalkapallo-ottelu. Ihmismassojen ja ruuhkien myötä Philadelphian keskustaan syntyi toistuvasti poikkeuksellinen kaaos, jonka takia liikennepoliisit joutuivat tekemään 12 tunnin työvuoroja.

Musta perjantai -termi lanseerattiin juuri näiden viranomaisten toimesta kuvaamaan kiireistä päivää. Myös kauppiaat alkoivat kutsua päivää mustaksi perjantaiksi pitkien jonojen ja yleisen ruuhkan vuoksi.

1960-luvulla päivä yritettiin brändätä uudelleen Big Fridayksi, eli isoksi perjantaiksi. Uusi termi ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, ja Black Friday -nimitys jäi hektisen myyntipäivän ja alennusmyyntien mainostermiksi.

Lähteet: Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Stara

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.