Christian Walz : Paint By Numbers

Albumit · Stara.fi

Ruotsalainen poppari Christian Walz löi itsensä läpi Suomessa viime keväänä, kun hänen toiselta albumiltaan Paint By Numbers lohkaistiin Wonderchild-single, joka nousi nopeasti hitiksi radioaalloilla ja discojen lattioilla.

Pieni, mutta pippurinen Walz ei jäänyt ainakaan yhden hitin ihmeeksi, sillä toinen single Never Be Afraid Again oli myös jonkinasteinen hitti. Nyt mies on saanut myös Suomessa kauppoihin saakka toisen albuminsa. Merkille pantavaa on se, että Walz kirjoittaa itse käytännössä kaikki kappaleensa.

Platan avausraita Hit’n’Run on kevyen kesäinen pop-rallatus, jonka loppuosassa tärkeää osaa näyttelee vanha kunnon urkuhammond-soundi. Kertosäe on yksinkertainen, mutta toimiva. Christianin ääni on sopivan rosoinen, mutta ei kuitenkaan rock. No No on joku ihmeen välisoitto, joka ei avaudu oikein millään. Tyylillisesti siinä liikutaan Jamiroquain maisemissa.

Tuttu hitti Never Be Afraid Again hoitaa slovariosaston kotiin tyylikkäästi. Varsinkin taustalla haikeasti soiva kitara ansaitsee kunniamaininnan. Myös kertsin melodia on yksinkertainen, mutta tyylikäs. Lähes samaan kykenee toinen slovariraita Sunday Morning Breakup, jossa on hieman enemmän rokkia soundissa.

Maybe Not on hieman groovaavampi raita, jonka perään Wonderchild -hitti nostaa tunnelmaa mukavasti. Biisin vokooderi-vokaalit ovat erittäin toimivia ja tässä kyllä selvä hitti, joka on tosin jo soitettu puhki.

I Will Let You Down on myös hiukan energisempi raita. Levyn päättävä Missing You on kaunis kitaravoittoinen slovari. Levyltä löytyy muutamia selviä täytepaloja, kuten No No ja You Look All The Same

Christian Walzin toinen albumi on ihan kelvollista tavaraa, mutta hittialbumiksi siitä ei ole. Parhaat viisut kun on soitettu puhki jo ennen levyn julkaisua. Levyn yleinen tunnelma kallistuu vahvasti slovareiden ja rauhallisen r&b:n puolelle.

Pisteet 2/5

Kuuntele Christian Walzin haastattelu Stara.fi Podcast 6:lla.