Lord Of War

Elokuvat · Stara.fi

Asekauppa kukoistaa, kun Yhdysvallat aloittaa sodan toisensa perään. Miljardien rahavirroista haluaa moni päästä osalliseksi, ja siitä kertoo myös tositapahtumiin perustuva Lord of War -elokuva.

Elokuva kertoo venäläisestä asekauppiaasta (Nicholas Cage), joka aloittaa bisneksen parista aseesta, mutta kasvattaa liiketoimintansa maailmanlaajuiseksi imperiumiksi. Hän on sotatantereilla kuin kotonaan ja kylvää tappavia välineitä maailman joka kolkalle – yleensä kapinallisille.

Hänen kintereillään on kuitenkin sinnikäs Interpolin agentti (Ethan Hawke), joka lähestyy hämäriä liiketoimia koko ajan. Asekauppias pääsee kuitenkin useimmiten kuin koira veräjästä milloin minkäkin porsaanreiän kautta. Mutta saako paha kuitenkin lopulta palkkansa? Läheltä pitää ainakin monta kertaa…

Elokuvan prologina nähdään hieno pätkä, joka esittää pellinpalan matkan luodiksi ja sitä kautta määränpäähänsä. Pätkä pysäyttää katsojan heti alkuunsa.

Leffa on normaalin tarinan sijaan lähinnä yksinpuhelua, ja siten aika tylsää katsottavaa. Normaalia juonta ei juurikaan ole ja lopputulos on lähellä omaelämäkertaa. Se antaa katsojalle lähinnä ajattelemisen aihetta ja on siinä tarkoituksessa mainio.

Jared Leto toimii hienosti sekopäisen pikkuveljen roolissa, mutta rooli on selkeä sivurooli ja se jää jotenkin tyhjäksi.

Raha on valtaa ja valta tarkoittaa aseita. Elokuvan lopussa nähtävässä infopätkässä tulee esiin mielenkiintoisia faktoja siitä, kuka tai ketkä maailmaa pyörittävät.

Alkuperäinen nimi: Lord Of War



Genre: Toiminta/draama (K15)



Ohjaaja: Andrew Niccol



Pääosissa: Nicolas Cage, Ethan Hawke, Jared Leto, Bridget Moynahan, Eamonn Walker, Ian Holm, Donald Sutherland



Kesto: 2h 04min



Ensi-ilta: 18.11.2005



Kotisivu: www.lordofwarthemovie.com

Pisteet 3/5