Beyonce nai hiphop-tähden

Viihdeuutiset · Stara.fi

Destiny’s Child -yhtyeestä soolouralle menestyksekkäästi siirtynyt r&b-tähti Beyonce suunnittelee avioituvansa miesystävänsä kanssa. Hän ja maineikas hiphop-artisti ja -tuottaja Jay Z astelevat suunnitelmien mukaan alttarille ensi kesänä Karibialla.

Julkkispariskunta ei ole vielä päättänyt hääpäivää ja -paikkaa. Sitä ei ilmeisesti kuitenkaan kerrota myöhemminkään medialle, sillä Beyonce ja Jay-Z haluavat häistään pienen piirin juhlat.

– Se tulee olemaan pieni ja intiimi tilaisuus, jossa ovat mukana vain läheisimmät sukulaiset ja ystävät. Valmistelut ovat jo käynnissä, mutta päivää ja paikkaa ei ole vielä päätetty. Beyonce ja Jay eivät halua tilaisuudesta mediasirkusta, pariskunnan lähipiiristä kuiskitaan.

Entinen Destiny’s Child -tähti on seurustellut Jay Z:n kanssa kolmen vuoden ajan. Beyonce on usein kertonut haluavansa pitää rakkauselämänsä poissa julkisuuden valokeilasta.

– En puhunut rakkauselämästäni edes koulussa. En välitä että olen haavoittuvainen, mutta ihmiset keksivät juttuja ja utelevat liikaa. On todella vaikeaa, kun tuntuu, että koko maailma puhuu sinusta. Olen kuitenkin vain tavallinen nainen, Beyonce perustelee.