Need For Speed Most Wanted (Xbox)

Pelit · Stara.fi

Autohurjastelu Need For Speed Most Wanted jatkaa samoilla linjoilla hieman vanhempien versioidensa kanssa. Nyt on nimittäin palattu jälleen juurille, eli poliisin pakenemiseen. Poliisin takaa-ajot eivät kuitenkaan ole pääosassa, vaan ainakin alkuvaiheessa pelin teema on pikemminkin ”tavallinen” katukisailu.

Aiempia versioita paremmin toteutetulla tarinapuolella pelin päähahmo on Razor, joka saapuu uuteen kaupunkiin näyttämään taitojaan ratin takana. Tähtäimessä on päästä poliisin halutuimmaksi saaliiksi, eli pelin nimen mukaisesti ”Most Wantediksi”. Poliisilta pakeneminen onkin paljon hauskempaa kuin tavallinen hurjastelu kaupungin kaduilla.

Poliisiautojen toiminta on aika realistista, sillä pelaajalla on pakomahdollisuuksia vielä sen jälkeen, kun poliisi on saanut hänet ns. satimeen ja auto pysähtyy hetkeksi. Liian monissa peleissä hetkellinen pysähtyminen tarkoittaa heti kiinni jäämistä, mutta nyt ollaan astetta realistisempia.

Realistista ei kuitenkaan ole pelaajan auton käyttäytyminen, sillä se on kestävämpi kuin Volvot 70-luvulla. Pelinautintoa olisi lisännyt hieman realistisemmat vauriot. Pelaajan auto kääntyy hieman liian heikosti esimerkiksi seinään ajaessa, joten pienikin virhe tuppaa kostautumaan ärsyttävän paljon.

NFS Most Wanted on perinteinen autopeli, joka ei tarjoa olennaisesti uutta edeltäjiinsä verrattuna, mutta lienee Xbox 360 -ympäristössä mielenkiintoinen kokemus. Nyt testikonsoli oli Xbox.

Plussat



+ Selkeä ja toimiva kehystarina



+ Grafiikka tyylikästä

Miinukset



– Musiikki turhan perinteistä kaahailukamaa



– Auton ohjaus turhan löysä



– Auton liiallinen kestävyys

Pisteet 3/5