Kate Moss lesborooliin Hollywood-elokuvassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supermalli Kate Moss on aloittamassa uraansa valkokankaalla. Hollywoodissa huhutaan, että Moss tekisi elokuvadebyyttinsä Brokeback Mountain -ohjaaja Ang Leen seuraavassa elokuvassa.

Elokuva perustuu 60- ja 70-luvuilla menestyneen naispuolisen soul-artisti Dusty Springfieldin elämään. Hollywoodissa leviävien tietojen mukaan Moss elokuvassa Springfieldin ensimmäistä rakastajaa, joka rikkoo lopulta artistin sydämen.

– Katen roolihahmo rikkoo Dustyn sydämen ja katkaisee hänen vallattoman suhdeiden ketjunsa.

– Kate on loistava valinta tuohon rooliin. Elokuvassa on luultavasti seksuaalisia kohtauksia, mutta Ang on kameran takana, joten ne tulevat olemaan hyvällä maulla toteutettuja, ITV-kanavalle kerrottiin.

Elokuvan pääroolissa Dusty Springfieldinä tullaan näkemään mahdollisesti Charlize Theron. Leffa kertoo artistin elämäntarinan syntymästä aina hänen kuolemaansa saakka. Englantilainen Dusty Springfield menehtyi rintasyöpään vuonna 1999.

Springfieldin musiikkia on kuultu kymmenissä televisiosarjoissa ja elokuvissa, joista mainittakoon mm. Pulp Fiction, Ota kiinni jos saat ja alkuperäinen Casino Royale. Hänen hittejään olivat mm. You Don’t Have to Say You Love Me, The Look of Love ja Son of a Preacher Man.

Kate Moss on aiemmin nähty kerran valkokankaalla, kun hänellä oli pieni sivurooli elokuvassa Blackadder Back & Forth vuonna 1999.

Uusimmat