Idols-Ronille levytyssopimus

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Idols-kilpailussa finaaliin saakka selvinnyt Roni Tran on saanut levytyssopimuksen SonyBMG:n kanssa. Roni on viettänyt alkuvuoden tiiviisti studiolla ja Stara.fi:n saamien tietojen mukaan hänen levynsä on englanninkielistä r&b-musiikkia.

Ylioppilaskirjoitusten sijaan popparin uraa toteuttava Roni pyrkii saamaan levyn valmiiksi ja kauppoihin jo ennen kesää. Tällä hetkellä levylle ei ole kuitenkaan ilmoitettu virallista julkaisupäivää.

Ronin lisäksi myös Katri Ylander ja Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen ovat saaneet levytyssopimukset. Ilkka Jääskeläisen Vuosisadan rakkaustarina julkaistaan 29. maaliskuuta.

Pete Seppälä, Ilkka Jääskeläinen ja Roni Tran ovat mukana myös Energiaa -yhteissinglellä, jolla tehtiin viime viikolla koulujen välituntiliikunnan maailmanennätys. Hyväntekeväisyyssinglestä lahjoitetaan 1 euroa tukemaan koululaisten liikkumista.

Uusimmat