Mobiilitelevision tulevaisuus sittenkin turvattu?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Matkapuhelimien kautta katsottavat televisiolähetykset, eli mobiilitelevisio, on saanut raivattua kehityksensä tieltä suuren esteen. Opetusministeriö on vihdoin muuttanut kantansa lähetysten erillisistä tekijänoikeuskorvauksista, joita se on puolustanut tähän saakka.

Opetusministeriön tiedotteen mukaan nykyiset lähetyskorvaukset voisivat kattaa myös mobiilitelevision silloin, kun kyse on saman sisällön lähettämisestä, Tietokone-lehti uutisoi. Aiemmin televisiokanavat ovat yksimielisesti ilmoittaneet, etteivät ne aio maksaa tuplamaksua samasta lähetyksestä.

Suomen maine tekniikan edelläkävijänä olisi ollut vaakalaudalla, jos Opetusministeriön vanhan kanta olisi säilynyt. Maksun joutuvat ministeriön tuoreen näkemyksen mukaan maksamaan kuitenkin ne, jotka lähettävät ohjelmaa vain mobiilitelevisiossa.

Tekijänoikeusjärjestöjen kanta on ilmeisesti edelleen tuplamaksun puolella, mutta neuvottelut jatkuvat niiltä osin toukokuun lopussa.

Uusimmat