Ashlee Simpson osti uuden nenän

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jessica Simpsonin laulava pikkusisko Ashlee Simpson on hankkinut itselleen uuden nenän. Plastiikkakirurgin käsittelyssä hänen tuulenhalkaisijastaan tuli huomattavasti pienempi ja suorempi.

Ashlee marssi operaatioon 6. huhtikuuta palattuaan Australiasta, jossa hän oli juontamassa MTV Australian Video Music Awards -tapahtumaa. Poppari on itse kiistänyt muotoilleensa kasvojaan, mutta tuoreet valokuvat osoittavat kiistattomasti, että hienoisen kyömyn tilalle on tullut siro nenä.

Ashleen uusi nenä nähtiin ensimmäisen kerran 6. toukokuuta SunFest -tapahtumassa West Palm Beachilla, Yhdysvalloissa. Samaan aikaan Ashlee ilmoitti, että ei ehkä koskaan mene naimisiin. Hänen Jessica -siskonsa avioero sai myös Ashleen miettimään avioliiton järkevyyttä.

– Olen nähnyt Jessican tuskan, kun hän kävi läpi vaikeat ajat. Nyt avioliitto ei todellakaan ole minun mielessäni.

Ashlee seurustelee parhaillaan taustayhtyeensä kitaristin Braxton Olitan kanssa. Parhaillaan hän etsii itselleen oikeaa roolia, jotta voisi seurata siskoaan valkokankaalle.