Lordi tarjosi uskomattoman upean esityksen!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Euroviisuedustaja Lordi sai jo toistamiseen jopa sata miljoonaa televisionkatsojaa haukkomaan henkeään massiivisen pyrotekniikan säestämällä esityksellään. Televisioruudut ympäri Eurooppaa säkenöivät suorastaan tulimerenä.

Tällaisen spektaakkelin jälkeen on kaikki mahdollisuudet odottaa loistavaa sijoitusta. Mikäli kärkisijoille ei päästäisikään, ovat Suomi ja erityisesti Lordi saaneet valtavasti maailmanlaajuista huomiota.

Ennen Lordin spektaakkelia nähty Kreikan esitys rikkoi mahdollisesti Euroviisujen sääntöjä käyttämällä esityksessään pyrotekniikkaa ilman harjoituksia.

Finaalikappaleista löytyi toki normaalin viisuhömpän lisäksi myös potentiaalisia hittejä. Yksi tarttuvimmista viisukappaleista oli Romanian Mihai Traistariun esittämä edustusviisu Tornero. Eurodance-kappaleen kertosäe koukuttaa ja viisu toimii hyvin myös tanssilattialla.

Heikoimmista finaalikappaleista vastasivat Saksan Texas Lightning, Britannian Pikku G-kopio Darren ”Daz” Sampson sekä lähinnä vitsiltä vaikuttava Liettuan LT Unitedin We Are The Winners. Yleisö palkitsi liettualaiset buuausmyrskyllä.

Seuraavaksi on vuorossa kilpailun äänestys. Suomen tulokset julkistetaan kahdeksantena heti Ruotsin jälkeen.

Tilaa Lordin melodinen Hard Rock Hallelujah soittoääni!

Lue Lordin haastattelu tästä tai kuuntele koko haastattelu podcastina!