The Omen

Elokuvat · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin kauhuelokuviin lukeutuva The Omen saa uuden version 6.6.2006. Vuonna 1976 ensi-iltansa saaneen alkuperäisen elokuvan tunnelmaa on työstetty nyt vauhdikkaammaksi actionin ja kauhun sekoitukseksi, joten alkuperäisen hyytävää pelkoa ei valkokankaalla nähdä.

Manaajan ja muiden alan elokuvien vanavedessä alunperin tehty elokuva ansaitsi nopeasti kulttielokuvan maineen. Tarina kietoutuu Ilmestyskirjan raamatulliseen ennustukseen, jonka mukaan paholainen saapuu maan päälle. Paholainen saapuukin pian Damien -pojan muodossa, ja amerikkalainen diplomaatti Robert Thorn (Liev Schreiber) suostutellaan ottamaan hänet lapsekseen oman lapsen kuoltua synnytyksessä.

Lapsen äiti Katherine Thorn (Julia Stiles) ei tiedä lapsensa vaihtuneen, mutta alkaa pian huomata pojassa pahaenteisiä piirteitä. Jotain on hyvin pielessä. Asian selvittyä vanhempien tulee toimia nopeasti, vaikka heidän pitäisi tuhota oma poikansa pelastaakseen maailman.

Ohjaaja David Seltzer on tekee aika ajoin kärpäsestä härkäsen, mutta pääosin hän on saanut kasaan vauhdikkaan jännityspätkän, joka ei ole siis juurikaan tekemistä kauhun kanssa. Damienin roolissa nähtävä Seamus Davey-Fitzpatrick toimii mainiosti pelottavan etäisenä pikkupoikana. Myös Liev Schreiber toimii kutakuinkin luontevasti, mutta äidin roolissa nähtävä Julia Stiles ei kykene ottamaan rooliaan haltuun.

30-vuoden takainen alkuperäinen tarina on saatu hyvin versioitua 2000-luvun maailmaan. Jopa niin hyvin, että tietämätön voisi hyvin uskoa elokuvan olevan ensimmäinen laatuaan. Kaakkois-Aasian tsunami, avaruussukkulan tuho, 9/11 terrori-isku ja Paavin kuolema ovat kaikki osuneet lähivuosiin. Tässä olisi mahdollinen ehdokas sovelletun käsikirjoituksen Oscar-voittajaksi.

Kokonaisuutena elokuva oli keskinkertaisen viihdyttävä parituntinen. Kesto tuntui tosin hieman turhan pitkältä.

Genre: Kauhudraama (K15)



Ohjaaja: John Moore



Pääosissa: Liev Schreiber, Julia Stiles, Mia Farrow, David Thewlis, Seamus Davey-Fitzpatrick, Michael Gambon, Pete Postlethwaite



Kesto: 1h 51min



Ensi-ilta: 6.6.2006

Pisteet 3/5