Korn-tähti pääsi sairaalasta – toipuminen hyvässä vauhdissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Korn -yhtyeen keulahahmo Jonathan Davis on toipumassa hengenvaarallisesta veritaudistaan. Yhtyeen vokalisti on päässyt jo lontoolaisesta sairaalasta, jonne hänet kiidätettiin tutkimusten jälkeen. Laulaja vietti neljä päivää tehohoidossa sen jälkeen, kun hänellä todettiin salaperäinen veritauti viime lauantaina.

Sairastumisen takia yhtyeen Euroopan kiertue keskeytettiin ja kuusi jäljellä olevaa esiintymistä peruttiin. Mukana oli myös ensi viikonlopun Provinssirockin keikka Seinäjoella. Davisin toipuminen on ollut niin nopeaa, että tähti on jo saanut lääkäreiltä luvan esiintyä Family Values -kiertueella, joka alkaa heinäkuussa.

– Lääkärit ovat kertoneet, että tämä oli vain yksittäinen tapaus ja muutaman viikon kuluttua olen täysin toipunut. Olen valmis rokkaamaan jälleen Family Values -kiertueella, eilen sairaalasta päässyt Davis kertoi paikalla olleille toimittajille.