Jude Law jättää elokuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittinäyttelijä Jude Law on kertonut jättävänsä elokuvat ja siirtyvänsä takaisin teatterin lavalle Lontooseen, mistä hänen uransa alkoi. Pari menestyselokuvaakin tehnyt 33-vuotias Law pitää itseään teatterinäyttelijänä.

– Ilman kärjistystä minun pitää todeta, että halusin aina tulla teatterinäyttelijäksi. Aloitin sieltä urani ja elokuvat tulivat mukaan vasta sen kautta. Olen jo pitkään odottanut oikeaa hetkeä palata teatteriin ja toivon, että teen paluuni mahdollisimman pian, Law kertoi The Guardian -lehdelle.

Esimerkiksi Lentäjä ja Alfie -elokuvien tähti halusi kuitenkin taloudellisista syistä jatkaa uraansa valkokankaalla odotettua pidempään, mutta nyt talous alkaa olla kunnossa ja Hollywoodin on aika jäädä taakse.