Angelina Jolien raskaushuhut yltyvät

Viihdeuutiset · Stara.fi

Intiassa parhaillaan seuraavaa elokuvaansa kuvaava Angelina Jolie on pyörtyillyt viime aikoina niin usein, että huhut hänen uudesta raskaudestaan ovat yltyneet. Useiden lähteiden mukaan Jolie odottaa parhaillaan toista lasta Brad Pittille.

A Mighty Heart -elokuvaa miehensä kanssa kuvaava tähti on pariskunnan hotellista kantautuneiden tietojen mukaan kärsinyt myös aamupahoinvoinnista, amerikkalainen Star Magazine -lehti uutisoi. Lehden mukaan Angelina on lisäksi pukeutunut viime aikoina tavallista löysempiin vaatteisiin.

Löysät vaatteet, aamupahoinvointi ja pyörtymiset viittaavat vahvasti raskauteen, sillä edellisen raskauden alkuvaiheessa viime vuonna hänen uutisoitiin myös pyörtyilleen. Lisäksi hänen on kerrottu nauttivan hedelmällisyyttä lisääviä juomia.