Borat ei naurata Kazakstanissa: ”Hänet luultavasti tapettaisiin!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikolla Suomessa ensi-iltansa saanut Borat -komedia on saanut mainion vastaanoton maailmalla. Kazakstanilaisen toimittaja Borat Sagdiyevin seikkailut ovat saaneet katsojat ulvomaan naurusta ympäri maailmaa. Boratin kotimaassa Kazakstanissa ei kuitenkaan naureta, sillä kansalaiset ovat ottaneet Boratin herjat tosissaan.

Uutiskanava CNN:n mukaan Borat on niin hauska elokuva, että siinä pitäisi olla varoitus elokuvan alussa. Kanavan toimittaja kävi tutustumassa maailman suurimman sisämaavaltion ihmisiin ja tiedusteli heiltä mielipiteitä Boratista.

– Hänet luultavasti tapettaisiin, opiskelijapoika vastasi kysymykseen mitä tapahtuisi, jos Borat saapuisi maahan.

Kazakstanilaisia naisia prostituoiduiksi väittävä Borat on aiheuttanut kansanmiestensä mielestä maalle suurta häpeää, vaikka hänen väitteensä ovat pelkkää komediaa. Kazakstanilaiset ovat kuitenkin ottaneet jutut vakavasti.

– Hän puhuu täyttä roskaa ja solvaa meitä. Hänen pitäisi olla varuillaan, vanhempi perheenäiti toteaa.

Aivan pelkkää roskaa Borat ei kuitenkaan latele, sillä CNN:n toimittajan mukaan ainakin maan ruokakulttuuri on hienovaraisesti ilmaistuna ”erikoinen”. Hevonen ja kameli eri muodoissaan ovat yleisiä ruokia. Kuvausryhmä löysi lisäksi myös hevosmiehen, joka totesi hoitavansa hevosiaan paremmin kuin vaimoaan.