Ruotsalaispoppari Darin on ihastuttanut taannoisilla hiteillään myös tällä puolella Merenkurkkua. Miehen edelliseltä albumilta lohkaistiinkin pari tavallista tiukempaa tanssihittiä. Perfect -single on ensimmäinen lohkaisu Darinin uudelta Break The News -albumilta, joka julkaistaan Suomessa 22. marraskuuta.
Herra Zanyar ottaa uudella singlellään aikaisempaa tiukemman linjan ainakin soundipuolella. Mukana on nyt enemmän kuin ripaus kasarivaikutteista rockia, kun koneet ja dancemaailma on jätetty selkeästi taustalle. Kevyt pop-rock -tausta toimii välttävästi, mutta tuntuu muutaman kuuntelukerran jälkeen keskitason valmiiksi pureksitulta hutulta. Biisistä ei saa irti mitään mieleen jäävää.
Suomeen seuraavan kerran marraskuun lopussa keikoille tuleva Darin ei onnistu nousemaan uudella singlellään aikaisempien hittien tasolle. Tästä viisusta ei saa hittiä tekemälläkään, mutta toivottavasti albumilta löytyy hieman parempia raitoja.
Pisteet 2/5
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Singlet -osioistamme.